sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kehyslukkopussukka.

Täytyy saada käytettyä kaikkea roinaa, jota on tullut laatikoihin hankittua. Nappeja, nauhoja, pitsejä, kehyslukkoja ym. Tällanen ideointi:




Virkattu peitto

Pitkästä aikaa teki mieli virkata. Tää oli kyllä aloitettu jo kesällä mutta sainpa tehtyä valmiiksi. Reuna on neulottu. Neulottu reunus on jotenkin nätimpi kuin virkattu.
Langat on Dropsin alpacaa ja sininen Vikingin baby ulia.


Keskeneräisenä on tällä hetkellä vain KAKSI tekelettä. Kutistin ihanan neulepaitani pesukoneessa ja sain siitä innon tehdä uuden samantyylisen. Pelkkää joustinta on vaan niin tylsä neuloa, että saattaa venyä tämä projekti. Mutta joskus se valmistuu.

Uusi huivi on puikoilla. Se edellisestä SNY paketista saatu ohje. Yksi pitkälle edennyt huivi joutui purkuun. Ei ollutkaan kiva. Että sellaista.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Lokakuun paketti

Tänään kävin hakemassa lokakuun paketin postista. Sisältö oli runsas ja ihana. Lankaa oli paljon! Mitenhän mun aika riittää kaikelle tälle langalle mitä mulla on?
Mukana tullut huiviohje pääsee varmasti puikoille kunhan ensin saisin edes yhden näistä mun keskeneräisistä valmiiksi... Oli kyllä ihanan näköinen pitsihuivi!

Paketista löytyi: 4 (!) kerää harmaaat alpacaa ja ihanainen Rialto lace kerä. 
                        Suklaata. Odottaa iltaan.
                        Kukkaro
                        Kortti ja ohje

Kiitos SNYni näin ihanasta viikonlopun pirityksestä!

Touhu-Miina kiittää myös!


perjantai 16. lokakuuta 2015

Uusia lankoja

Pakko oli hankkia vähän lankaa. Ettei nyt vaan pääsisi loppumaan kesken. =)

Unohdin laittaa kuvaan mukaan vielä ihanan Malabrigo baby alpaca silkin. Raaskiiko näitä koskaan käyttää?

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kämmekkäät

Syyskuun SNY paketista saadulla langalla tein pienet kämmekkäät itselleni. Oli nopea tehdä.
Lanka oli Jawoll Magic väri liila.


maanantai 5. lokakuuta 2015

Shaali (vihdoinkin!)

Aloitin ison shaalin teon joskus Juhannuksena. Taukoja tuli kun lankaa piti tilailla lisää kahdesti. Mutta nyt viikonlopun rutistuksen jälkeen vihdoinkin se on valmis.
Lanka on Debbie Bliss Rialto lace harmaa. Kulutus noin 2 ja puoli kerää. Valmiin työn koko on 2,14 m x 0,50 m.
Malli on jostain vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä.