sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Viime aikoina valmistuneita

Hiljaiseloa ollut. Ei oikein ole jaksanut avata konetta viime aikoina. Mutta jotain on kuitenkin valmistunut. Pari huivia ja peitto.
Tutkin kangasvarastoani ja totesin, että liikaa on. Viime vuosina ei ole tehnyt enää mieli ommella vaatteita ollenkaan. Muutenkin vaatekaappi on liian täynnä. Mieluummin haluaisi eroon niistä eikä yhtään lisää. Harmiksi suurin osa kankaista on kuitenkin vaatetuskankaita. Jotain sain silti käytettyä tilkkupeittoon.


Valkoisesta merino lace -langasta valmistui pieni huivi. Pieni siitä ei ollut tarkoitus tulla mutta tuli kuitenkin. Lahjoitin sen tuttavan lapselle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti